Me autamme sinua etenemään urallasi.

Pop- ja hiphop musiikin tuotanto, sanoitus ja sävellys

LUE LISÄÄ

Musiikin tekeminen ammattimaisesti on vaikea polku. Onneksi apu on olemassa.

Nykyisin menestyväksi pop-artistiksi pääseminen vaatii paljon muutakin kuin hyviä biisejä. Huipulle on tunkua ja kuuntelukertojen saaminen on vaikeaa. Vai onko todella näin? Ei ole. Me uskomme, että artistina menestyminen on nyt helpompaa kuin koskaan ennen. Onko menestyminen helppoa? Ei, sillä se vaatii suunnitelmallisuutta, sitoutumista sekä oikeiden asioiden tekemistä. Onko se tehtävissä? Kyllä, jos olet valmis tekemään sen mitä 90% muista artisteista jättävät tekemättä.

Musiikin tuotanto

Raikas ja rohkea tuotanto auttavat biisiäsi erottumaan joukosta, sekä saavuttamaan kuulijat kuten olet sen tarkoittanut. Me autamme sinua löytämään oman äänesi.

Tukea julkaisuun

Hyvä biisi ja onnistunut tuotanto ovat vasta 50% tehdystä työstä. Seuraava vaihe on biisin julkaisu. Me autamme siinä, että biisisi kerää myös kuuntelukertoja.

Mentorointi

Uskomme vahvasti siihen, että jos sinä menestyt niin mekin menestymme. Tämän vuoksi haluamme tarjota täyden tuen kasvuusi ja artistina toimimiseen.

OTA YHTEYTTÄ
Menestyminen vaatii lahjakkuutta, taitoa, oikeita ihmisiä ja kovaa työtä. Vain pieni osa koostuu onnesta.

Biisin matka ideasta julkaisuksi

Aloituspalaveri

Ensimmäinen askel on aloituspalaveri. Tässä keskustelemme tulevasta projektista ja suunnittelemme miten lähdemme edistämään sinun musiikkuraa.

Biisin sävellys ja sanoitus

Kun raamit on selvillä,  seuraavaksi kappaleen sävellyksen ja sanoittamisen aikana. Teemme työtä vahvasti yhteistyössä artistin kanssa ja kappale joko tehdään puhtaalta pöydältä sinulle sopivaksi tai otamme pohjalle jonkin valmiin demon.

Biisin vieminen loppuun

Kun sävellys ja sanoitus on tehty, on aika tuottaa kappale julkaistavaksi teokseksi. Tähän sisältyy myös kappaleen miksaus ja masterointi.

Julkaisu

Oikeaoppinen julkaisu on kriittinen vaihe ja ilman tätä kukaan muu kuin perheesi tai ystäväsi eivät tule kuulemaan kappalettasi. Opastamme ja autamme sinut kohti menestystä. Saat meiltä aina viimeisimmät neuvot oikeaoppiseen julkaisuun.

Ja takaisin alkuun​

Nyt kun kappale on julkaistu on aika suunnitella seuraavan tekoa. Tässä vaiheessa palataan kierron alkuun ja aloitetaan prosessi alusta. Jo kertyneen kuuntelijakunnan myötä asiat tehdään kuitenkin kokoajan isommin.

OTA YHTEYTTÄ
Kyse on edelleen sinun urasta ja biisistä. Me olemme tukemassa sinua parhaamme mukaan. Saat taustallesi tiimin, joka todella välittää sinun menestymisestä.

Keitä olemme?

Ville Nisunen

🎹 Alkutuottaja

Ville säveltää, tuottaa ja julkaisee omaa musiikkiaan taiteilijanimellä Vini. Nykyisin hän tekee enimmäkseen muille musiikkia. Vini veistää sävellyksiä ja tuottaa kappaleita suoraan artistin suuhun. Hänen kynästään syntyvät koukkumelodiat ja mukaansa tempaavat biitit.

Studiolla Vini mentoroi laulajia myös tulkintaan ja äänenkäyttöön liittyvissä asioissa. Lisäksi Vini vastaa Evoluutio Musicin valo -ja videokuvauksesta ja pyörittää sujuvasti somea.

Häneltä artistit saavat myös arvokkaita vinkkejä siihen, kuinka fanisuhteita kannattaa ylläpitää ja miten saadaan aikaiseksi aitoa somepöhinää oman musiikin ympärille.

Samuli Koivulahti

✍🏻 Tekstituottaja

SAKO on pitkän linjan sanataituri, jolta syntyvät niin sanoitukset kuin mediatiedotteetkin. SAKO kirjoittaa tekstejä vuorovaikutteisesti Evoluutio Musicin artistien biiseihin.

Sakon tuottaman lyriikan ansiosta artistin ajatukset välittyvät juuri oikealla tavalla yleisölle asti. Hän pitää myös huolen, että teksti ja sävellys puhuvat samaa kieltä. Tarvittaessa hän mentoroi artistia myös kirjoittajana.

Tarpeen mukaan hän antaa oman panoksensa myös Evoluutio Musicin ja sen artistien sisältömarkkinointiin. Esimerkiksi oikeiden sanojen löytämiseen some-päivityksissä tai apurahahakemuksissa.

Heikki Vihersalo

🎛️ Lopputuottaja

Heikki on kovanluokan ammattilainen miksauksessa ja musiikin jälkituotannossa. Hänet tunnetaan timanttisen tarkkana lepakkokorvana, jolta ei jää pihauskaan kuulematta.

Heikki vastaa Evoluutio Musicin loppusoundista. Hän pitää huolen, että kappaleen tuotanto viedään maaliin huippulaadulla ja keskittyy laulutuotannon yksityiskohtiin. Äänityksissä Heikki pitää langat käsissään ja huolehtii session sujuvuudesta.

Heikki vastaa Evoluutio Musicin www-sivuista, tekniikasta ja auttaa artistia tarpeen vaatiessa esimerkiksi erilaisissa koodikiemuroissa tai laitehankinnoissa.

Ota yhteytta

Kiinnostuitko? Täytä lomake

Whatsapp

Näin haet

  • Liitä mukaan ääninäyte. Tämä voi olla kännykkä-äänite tai kevyt demo kappaleesta. Tässä kohtaa ei ole väliä onko biisi vieras vai oma, kunhan se on suomenkielinen.
  • On kiva tietää sinun persoonasta, joten lyhyt kuvaus on aina plussaa.
  • Kerro myös hieman tavoitteistasi musiikkialalla.

Älä kuitenkaan ota stressiä! Viestin ei tarvitse olla pitkä ja ei tarvitse listata jokaista pientä juttua. Voit toki kertoa pitkästi jos tuntuu siltä, mutta haluamme vain kuulla kevyesti kuka sinä olet.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram