Dalja Attia on eksoottinen kaunotar, jonka ensimmäinen single sopii täydellisesti loppukesään

Evoluutio Musicin tuottama debyyttisingle “Kesäheila” löytyy nyt kaikista suosituimmista suoratoistopalveluista. Julkaisijana Music Production Alliance.

Dalja Attia on 22-vuotias laulaja Vantaalta. Eksoottisen kaunottaren äiti on suomalainen ja isä egyptiläinen. Hän itse on syntynyt ja kasvanut suomessa ja unelmoinut musiikkiurasta pienestä pitäen.

Intohimo ja palo laulamiseen on Daljan mukaan niin kova ettei sitä edes oikeastaan sanoilla pysty selittämään.

”Pienestä tytöstä lähtien oon katsonut TV:stä erilaisia laulukisoja jonka myötä sit päädyin 2018 idolsiin, jossa pääsin ruukkiviikolle asti. Kisa opetti paljon ja nälkä artistin uraa kohtaan kasvo vaan enemmän.”

Unelmat alkoivat realisoitua todeksi vuoden 2019 kesäkuussa kun Dalja otti yhteyttä Evoluutio Music -tuotantoyhtiöön.

”2019 kirjoitettiin sopimus Evoluutio Musicin kanssa ja tehtiin mulle oma biisi. Oon täällä tekemässä sitä mitä rakastan.”

Ensimmäistä biisiä on kypsytelty koko tuotantotiimin voimin hitaalla liekillä ja Dalja on ollut myös itse kirjoittamassa kappaletta. Biisi kertoo kesäihastuksesta, joka ei menekään ohi. Kappaletta työstettiin lähes kokonainen vuosi.

Ensin tuotantodiili ja perään julkaisusopimus

Julkaisijaksi kappaleelle saatiin Music Production Alliance, jolta on viimeisen vuoden aikana tullut paljon uutta musiikkia. Työnjako Daljan kohdalla on siis sellainen, että Biisi on tehty ja tuotettu Evoluutio Musicin tiimillä ja kappaleen julkaisusta ja julkaisun markkinoinnista vastaa Music Production Alliance.

Äänitykset suoritettiin poikkeusoloissa

Koska kappale haluttiin ulos viimeistään elokuussa, lauluäänityksiä ei voitu lykätä edes pahimman Korona-pandemian aikaan. Niinpä vokaalit nauhoitettiinkin poikkeuksellisesti Studio Vinin tiloissa siten, että muu Evoluutio Musicin tiimi oli äänitystilanteessa mukana etäyhteydellä.

Poikkeustilasta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, vokaaliraitaan jäi todella omaleimainen ja jäljittelemätön tunnelma, josta kappaleen sanoma välittyy todella hienosti.

Kuuntele biisi Spotifyista