Samoille listoille suomen huippuartistien kuten Cheek, JVG ja Sanni kanssa? Näin se käy.

Saan usein kysymyksiä musiikin julkaisuun liittyen ja neuvon monesti artisteja lataamaan kappaleitaan välittäjien kautta. Perusjuttuja… biisi sisään välittäjälle ja parin viikon päästä Spotifyissa. Ei kuitenkaan ole kauaakaan kun en edes osannut ajatella, että pystyt itse vaikuttamaan siihen päätyykö kappaleesi Spotifyin soittolistalle vai ei. Osalle tämä voi olla tuttu juttu, mutta uskon, että monelle ei.

Kysymys kuuluu miten päästä Spotify -listalle ja tulla löydetyksi? Hyvän musiikin tekeminen on vasta puolet vaatimuksista.

Ennen kuin käyn vaiheet läpi, haluan sanoa pari huomiota:

1. Ei ole takeita, että kappaleesi päätyy soittolistalle, mutta jos lataat kappaleen ajoissa Spotifyihin ja syötät tarvittavat tiedot huolellisesti, parannat omia mahdollisuuksia merkittävästi. Spotify itse suosittelee ilmoituksen tekemistä vähintään 7 vuorokautta etukäteen, mutta on parempi jos pystyt tekemään ilmoituksen jo 2-3 viikkoa aiemmin.

2. Ladattavan kappaleen on oltava hyvä, että se kerää kuunteluita.

3. Spotifyilta löytyy lukuisia erilaisia soittolistoja, joten vaikka edustaisit mitä tyylilajia, kannattaa listoille hakeutua.

Miten sitten päästä Spotify -listalle?

Ensin mene osoitteeseen https://artists.spotify.com/ ja lunasta oma artistiprofiili. Spotifyilta löytyy monia loistavia videoita miten pystyt parantamaan omaa profiilia. Tämän voit tehdä koska tahansa. Seuraavaksi varsinaiseen kappaleen julkaisuun:

Kun kappaleesi odottaa julkaisua, voit ilmoittaa Spotifyille omasta julkaisusta. Kun teet tämän, on sinulla mahdollisuus päästä Spotifyin omille soittolistoille.

1. Kirjaudu osoitteeseen https://artists.spotify.com/c/access

2. Tee Spotifyille ilmoitus seuraavilla tavoilla:

– Home välilehdeltä, valitse SUBMIT A SONG sen kappaleen kohdalta, jonka haluat julkaista.

– Profile välilehdeltä, mene sen julkaisun kohdalle, jonka haluat julkaista. Klikkaa kolmen pisteen (…) kohdalta ja valitse Submit a song.

– Catalog välilehdeltä, UPCOMING kohdasta, valitse SUBMIT A SONG sen biisin kohdalta, jonka haluat julkaista.

3. Valitse biisi ja syötä tarvittavat tiedot huolellisesti. Mitä enemmän ja tarkemmin saat syötettyä tietoja, sitä isommat mahdollisuudet sinulla on päästä soittolistoille.

Nyt kappaleellasi on mahdollisuus päästä soittolistoille ja voit keskittyä oman musiikin promoamiseen.

Mitä vinkkejä sinulla on muille artisteille oman musiikin julkaisuun tai promoamiseen? Onko sinulla kokemuksia Spotify -listoista? Kommentoi alle ja muista jakaa tämä julkaisu muille. Annetaan yhdessä kaikille tasavertainen mahdollisuus paistatella Spotify -listoilla.