Henrikki eli Paavo Saikkonen on rap -artisti Seinäjoelta. Hän on poikkeuksellisen hyväntuulinen ja positiivinen kaveri huolimatta kaikista vaikeuksista mitä hän on joutunut kokemaan elämässään. Henrikin elämänkatsomukseen ovat vaikuttaneet mm. oman sairauden takia menetetyt nuoruusvuodet, auto-onnettomuus, siskon vakava sairastuminen sekä äidin kuolema: tarinoita riittää siis mitä kertoa. Näistä asioista huolimatta Henrikki menee eteenpäin ja on just se ”kaikki tai ei mitään” tai ”kerran sitä eletään” -tyyppi.
”…Musiikki on ollu mulle aina tärkeä asia ja etenkin tunteita käsittelen voimakkaasti sen kautta. Päätös musiikin tekemisestä syntyi 2013 jouluna äidin kuoleman yhteydessä, mutta musan teko alkoi kuitenkin vasta 2018 vuoden alussa. Se oli jo pitkään ollut unelma, joka vain odotti toteutumistaan. Kirjoitan biisini omassa elämässä koettujen asioiden pohjalta, mun mielestä se on aidointa niin ja tuntuu jotenkin luontevalta ilmaista asioita musiikin kautta. Tarinaa on kerrottavana. Ja mikä tärkeintä, mä HALUAN ja USKALLAN mennä eteenpäin…” -Henrikki
"Paavossa on se asenne, polte ja nöyryys tekemiseen mikä sai mut auttamaan häntä musiikki urallansa eteenpäin. Paavo on artisti uran alussa ja täten tarvitsee hyviä tyyppejä tukemaan häntä. Olen työskennellyt miltei 15 v musiikin parissa, joten matkan varrella on saanut ystäväpiirin loistavia ihmisiä. Verkostojen tärkeys, ja musiikki yhdistää on sitten kysymys mistä genrestä vaan. Asenteen tärkeys, positiivinen meininki vie pitkälle." - Satu Haveri
Psst… Klikkaa kuvaa lukeaksesi jutun.